perjantai 13. huhtikuuta 2012

GREEKBURGER



Monta päivää mielessä pyörinyt hamppuurialaisteema sai tänään arvoisensa päätöksen. Kreikkalaisburgerissa on mukavasti välimerellisiä makuja helposti lähestyttävässä muodossa. Sämpylät kannattaa ehdottomasti tehdä myös itse. On ne vaan niin pirun paljon parempia kuin marketin höttösämpylät. Pientä eforttiahan se vaatii mut so not maku on tyyliasia.

Hampurilaissämpylät

2 pss kuivahiivaa
5 dl vettä
3 rkl siirappia
2 tl hienoa merisuolaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 kg sämpyläjauhoja
Maitoa
Mustia seesaminsiemeniä

Sekoita kuivahiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää siirappi ja puolet jauhoista. Sekoita ja peitä liinalla. Anna tekeytä noin puoli tuntia. Lisää öljy, suola ja loput jauhoista. Vaivaa taikina ja anna  kohota vartin verran. Jaa taikina kahdeksaan osaan ja pyöritä sämpylöiksi. Peitä ja anna kohota. Voitele maidolla ja koristele mustilla seesaminsiemenillä. Paista 200 asteessa noin kymppiminuutti.

Kreikkalaiset hampurilaispihvit ( 2:lle )

300 g Karitsan jauhelihaa
1 ruukku tuoretta minttua
1 valkosipulinkynsi
Mustapippuria

Silppua minttu ja valkosipulinkynsi. Lisää jauheliha ja mausteet. Vaivaa taikinasta tasainen massa. Jaa taikina kahteen osaan. Muotoile muotilla tai tuorekelmun välissä n. sentin paksuisia pihvejä. Paista pihveja uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Laita pihvin päälle siivu cheddar juustoa. Kokoa hampurilainen lisäämällä jäävuorisalaattia, tomaattia, oliiveja ja tsatsikia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti