maanantai 14. toukokuuta 2012

Tsatsiki






Kreikan matkan ennakkofiiliksissä piti tehdä jotain kreikkalaista hyvää... Tsatsiki sopiikin hyvin dipiksi ja esim. grillatun lihan kylkeen...

Tsatsiki ( 6:lle )

 

500 g maustamatonta jogurttia ( 10% rasvaa, esim. lindahls )
4 valkosipulinkynttä
1 iso kurkku
2 tl sitruunanmehua
1 tl sitrushunajaa
2 rkl hyvää oliiviöljyä
½  ruukkua minttua
mustapippuria myllystä

Valuta jogurttia suodatinpussin läpi vähintään pari tuntia. Leikkaa kurkku pitkittäin neljään osaan. Fileoi kurkunsiemenet pois. Raasta kurkku raastimen karkealla terällä. Purista kurkkuraasteesta neste pois ja lisää valutetun jogurtin joukkoon. Silppua minttu ja lisää muiden mausteiden kanssa kulhoon. Lorauta päälle vielä hieman oliiviöljyä ja pari kierrosta pippurimyllystä. Anna maustua parisen tuntia. Tarjoa vaalean leivän tai grilliherkkujen kera.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Lapin jätkän verivanukas



Veriruokia tehdään nykyään aivan liian vähän. Sama pätee myös unohdettuihin sisäelimiin. Verta saa kuitenkin hyvin varustetuista marketeista pakasteena ja toki tuorettakin verta kannattaa kysellä paikalliselta teurastajalta.

Verivanukas ( 4:lle )

0,5 L poronverta
4 dl karkeita ruisjauhoja
2 dl kotikaljaa
1 dl maitoa
0,5 dl siirappia
1 punasipuli
1 tl suolaa
½ tl valkopippuria
½ tl meiramia
½ tl salviaa
Voita

Karamellisoi kuutioitu sipuli pannulla voissa. Sekoita veri, kotikalja ja maito. Vatkaa joukkoon jauhot ja siirappi. Lisää mausteet ja sipulisilppu. Voitele leipävuoka ja kaada seos vuokaan. Peittele vuoka foliolla ja paista uunissa 200 asteessa noin tunnin verran. Tarjoa paahdettujen perunoiden ja porkkanoiden kanssa. Tarjoa lisäksi valkokastiketta ja karpaloita.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Parsasalaatti sianläskillä ryyditettynä






Kevät tuli jälleen ja kohta vissiin kesäkin... Eli parsakausi on polkaistu käyntiin... Useampia parsaruokia on jo tullut tehtyä, joten eiköhän ole aika jakaa yksi täälläkin. Kivaa ja hieman kevyempää vaihtoehtoa grillimakkaroille.

Sianläskillä ryyditetty parsasalaatti ( 2:lle )


250 g savustettua siankylkeä
250 g vihreää parsaa
8 miniluumutomaattia
Kevätsipuli
Retiisi
Rucolaa
Viinisuolaheinää
Erilaisia salaatteja esim. rooman salaattia
Herneenversoja
½ sitruunan kuori
Oliiviöljyä
Sormisuolaa

Asettele lautaselle salaatinlehdet. Päälle kevätsipulisilppu, viinisuolaheinä, rucola, puolitetut tomaatit ja siivutettu retiisi. Pilko possunkylki  ½ cm paksuisiksi ja neljä senttiä pitkiksi paloiksi, joita ranskalaiset kutsuvat nimellä "lardons". Paista pannulla mukavan rusehtaviksi ja rapeiksi. Paista oliiviöljyssä parsoja noin 3 minuuttia. Pilko parsa ja lisää salaatin joukkoon. Lisää myös porsaankylki. Raasta päälle puolikkaan sitruunankuori. Lisää päälle vielä oliiviöljyä, herneenversoja ja sormisuolaa.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Verimakkarajuurespyttipannu

 

jjjkjkkjk

Pyttipannuhan on suomalaisten suosittua tähderuokaa, jossa yleensä on perunaa, sipulia ja lenkkimakkaraa. Jääkaappia koluamalla tämäkin villi ja kieliposkella tehty versio syntyi... Tarkoitus oli saada vähät juurekset hyödynnettyä, vielä ku olivat täydessä terässään.

Verimakkarapyttipannu ( 3:lle )

400 g verimakkaroita
150 g lanttua
100 g juuriselleriä
3 perunaa
2 porkkanaa
1 punajuuri
1 pieni punasipuli
Kourallinen karpaloita
Tuoretta timjamia
Tuoretta lehtipersiljaa
Herneenversoja
½ tl salviaa
suolaa
pippuria
oliiviöljyä

Kuori juurekset ja leikkaa pieniksi paloiksi. Paahda juureksia uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Viipaloi punasipuli. Kuumenna öljy pannulla ja lisää salvia sekä punasipuli. Kun sipuli on kuullottunut lisää paahdetut juurekset sekä viipaloidut makkarat. Paista kunnes makkarat ovat kypsiä. Lisää karpalot ja hienonnetut yrtit. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa herneenversojen ja puolukkahillon tai survoksen kera. Valmiskastikkeista Tapolan mustanmakkarankastike toimii oikein hyvin.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Naudanliha enchiladat

 



Vappuhulinoiden jälkeen tekee kummasti mieli meksikolaista ruokaa. Erityisen maukkaat hang-over killerit valmistuvat hetkessä ja ovatkin comfort foodin aatelia.

Enchiladat (5:lle)

 

Mausteseos

 

1 rkl juustokuminaa
1 rkl paprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
1 tl hienoa merisuolaa
½ tl  valkopippuria
½ tl kuivattua timjamia
hieman mustapippuria rouhittuna

Juustokastike

 

300 g crème fraichea
200 g pitkään kypsytettyä cheddar juustoa

Jauhelihakastike

 

400 g naudan paistijauhelihaa
3 punasipulia
4 valkosipulinkynttä
8 miniluumutomaattia
1 ramiropaprika
½ prk jalapenoja
½ punttia persiljaa
½ punttia timjamia
1-3 tuoretta chiliä riippuen lajikkeen tulisuudesta
6 kpl herkkusieniä
1 prk kidneypapuja
1 dl vettä
Oliiviöljyä
Ylläolevan ohjeen mukaan valmistettu mausteseos

Lisäksi valmista tacokastiketta ja tortilla lettuja n. 10 kpl


Silppua sipulit ja chilit. Viipaloi tomaatit, paprika ja herkkusienet. Silppua persilja ja timjami.  Valmista mausteseos. Kuullota sipulit ja chilit oliiviöljyssä. Lisää sekaan jauheliha. Kun liha on ruskistunut lisää joukkoon mausteseos ja vesi.  Lisää valutetut pavut, tomaatit, paprika, jalopenot ja yrtit. Raasta Juusto ja lisää se crème fraichen kanssa kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja käytä kiertoilma toimintoa. Levitä tortillalle tacokastiketta ja lisää jauhelihakastiketta. Kääräise rullalle ja aseta lasagnevuokiin vieriviereen. Kaada päälle juustokastiketta. Gratinoi uunissa n. 10 minuuttia.




Perunasalaattia parilla tavalla




Nyt kun terminen kevät on päässyt käyntiin, alkavat ihmiset viritellä pihagrillejään käyttökuntoon. Itselle tulee eteen uuden grillin kokoaminen... Edellinen unohtui pihalle talveksi ja korroosio otti vallan... Vaan mitäpä tuosta, kun kerta olen pallogrillin ystävä, niin taloudellinen menetyskin jää pieneksi. Perunasalaatti lienee suosituin grilliruoan lisäke meillä suomessa. Ainakin valmisversiot. Nyt on aika tehdä lisukesalaatit itse. 

 

Perunasalaatti  vol. 1

 

500 g uusiaperunoita tai vaihtoehtoisesti puikulaperunoita
½ nippua ruohosipulia
½ nippua villirucolaa
½ nippua minttua
2-3 anjovisfileetä
2 rkl kapriksia
2 dl kermaviiliä
3 rkl hunajasinappia
Mustapippuria

Pilko keitetyt ja jäähdytetyt perunat sopiviksi paloiksi. Huuhtele minttu ja villirucola, purista kuiviksi ja hienonna veitsellä. Silppua ruohosipuli. Hienolla anjovisfileet ja kaprikset. Yhdistä kaikki ja sekoita. Lisää kermaviiliin sinappia ja muutama kierros pippurimyllystä. Sekoita joukkoon ja anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia.


Perunasalaatti vol. 2

 

500 g uusia perunoita
½ nippua ruohosipulia
1 keskikokoinen punasipuli
2 rkl kapriksia
2 dl kermaviiliä
1 rkl sauhua
1 rkl balsamicoa
oliiviöljyä


Pilko keitetyt ja jäähdytetyt perunat sopiviksi paloiksi. Kuori punasipuli, slaissaa puolenkuun muotoon ja vielä keskeltä kahtia. Laita kulhoon balsamicoa ja ripaus oliiviöljyä. Marinoi sipulisilppua n. 15 minuuttia. Silpua ruohosipuli ja kaprikset. Sekoita sauhu kermaviiliin. Yhdistä ainekset ja anna tekeytyä jääkaapissa parisen tuntia.