tiistai 4. maaliskuuta 2014

Paremmat laskiaispullat


Laskiaisen kunniaksi menin omalle epämukavuusalueelleni, eli leipomis hommiin. Eka kerran tuli itse leivottua pullaa aikuisiällä. Täytteet taiteiltiin myös alusta asti itse. Pienen testiryhmän lopputulema oli, että osaan kuuleman mukaan myös leipoa. Eli ei mennyt metsään tämä kokeilu.

Pullataikina

5 dl maitoa
2 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 dl sokeria
1 dl vaahterasiirappia
n. rkl ruohittua kardemummaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
150 g sulatettua voita
Voiteluun munaa

Lämmitä maito 42 asteiseksi ja liuota joukkoon hiiva, suola, sokeri ja vaahterasiirappi. Vatkaa joukkoon kardemumma ja noin 6 desiä jauhoista. Lisää loput jauhoy pikku hiljaa koko ajan alustaen. Lisää viimeiseksi joukkoon sulatettu voi ja alusta taikinaa niin kauan voi on imeytynyt taikinaan ja taikina irtoaa kulhon reunoista. Kohota liinan alla noin 45 minuuttia. Pyörittele pulliksi uunipellille ja anna jälleen kohota liinan alla noin puoli tuntia. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele pullat munalla ja paista noin 15 minuuttia.

Hapankirsikkahillo

n. 3 dl kivettömiä hapankirsikoita
1 dl hillosokeria
3 cl amaretto likööriä

Puolita kirsikat ja lisää kattilaan sokerin ja liköörin kanssa. Kuumenna hiljalleen kiehuvaksi ja anna kiehua n. 10 minuuttia. Jäähdytä jääkaapissa.

Limoncello-mascarponevaahto

200 g mascarpone juustoa
2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
4 cl limoncello likööriä

Vaahdota kerma. Sekoita vaniljasokeri ja limoncello mascarponen joukkoon. Nostele kermavaahto juustomassan joukkoon. Anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia.

Leikkaa pullista hattu pois ja pursota mascapone vaahtoa reunoille. Lusikoi keskelle hapankirsikkahilloa. Hattu päälle ja koristele tomusokerilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti