lauantai 7. kesäkuuta 2014

Vihannesmarkkinat Rodoksella


Kreikkalaiset ostavat suurimman osan vihanneksistaan ja hedelmistään suoraan tuottajalta, eikä kasvottomalta marketilta. Markkinoita järjestetään yleensä pienemmillä paikoilla pari kertaa viikossa. Laatuero esim. auringon kypsyttämien tomaattien ja suomeen rahdattujen etyleenillä kypsettyjen versioiden välillä on hurja. Suomessa nyrkkisääntönä voi pitää, että hyviä tomaatteja saat vain itse kasvihuoneessa kasvattamalla. Ulkonäkö vaatimukset vihanneksille ovat kreikassa toissijainen asia, maku on pääasia. Tuotteet ovat likäksi erittäin edullisia. Toki tämä johtuu lyhyistä kuljetus matkoista ja siitä ettei turhanpäiväinen hygieniabyrokratia täällä vallitse vaikka EU-maa onkin.

Ei ole edesmenneen kurkkudirektiivin mukainen käyrä tämä.

Ja ne oliivit! Kilohinnalla suoraan tuottajalta ja mikä maku! Ennen kuin saan tämän tekstin kirjoitettua loppuun, täytyy valmistaa kreikkalainen salaatti, johon ostin myös mausteseoksen markkinoilta. Rodoksella huomaa Kreetalaisen keittiön terveydellisyyden. Täällä ei ole lähellekkään samanlaista ruokakulttuuria. Oliiviöljyä ei palvota kuten kreetalla... Toki parhaat öljyt tulevatkin kreetalta, olisiko tässä yksi osa syy? Mene ja tiedä.. Lyön Rodoslaisen oliiviöljyn testiin juuri hankkimieni vihannesten kera. Parakaló!







Ostosten tiimellyksessä nautimme vielä pienen autogrillin antimista. Pita Souvlaki eli vartaassa grillattua lihaa (possua) pita leivän sisällä. Klassinen kreikkalainen pikaruoka-annos, jonka hinta vaivaiset 2,20 e. Peittoaa ns länsimaiset rahvaan pikaruoat mennen tullen. Olimmekin ainoat turistit kyseisessä paikassa ja jottemme liikaa erottuisi tilasimme juomaksi Coca Cola Companyn tuotteita.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti